Espanja
Almerimar | Joulumatkat
Suomen Golfseniorit ry on itsenäinen yhdistys, joka vastaa kaikista valtakunnallisista seniorikilpailuista. Lisäksi yhdistys tarjoaa runsaasti muuta toimintaa, tapahtumia ja matkoja golfaaville senioreille.
Suomen Golfseniorit ry on itsenäinen yhdistys, joka vastaa kaikista valtakunnallisista seniorikilpailuista. Lisäksi yhdistys tarjoaa runsaasti muuta toimintaa, tapahtumia ja matkoja golfaaville senioreille.
Almerimarin idyllisen rannikkokaupungin golfalueet sijaitsevat Malagan itäpuolella – siis vastakkaisessa suunnassa kuin perinteisen Costa del Solin golfkentät. Monessa suhteessa Almerimar onkin vastakohta Aurinkorannikolle. Loma-alueet ovat astetta rauhallisempia, espanjalaisempia ja vähemmin turistien kansoittamia.
Golfhotelli Almerimarin vieressä, vain viiden minuutin kävelymatkan päässä, sijaitsee yksi Espanjan suurimmista huvivenesatamista. Upean rannan reunalla oleva rantabulevardi on nautittava paikka joko urheilulliseen tai leppoisampaan iltalenkkeilyyn. Tarjolla on mukavia ravintoloita, baareja ja liikkeitä.
Uudenvuoden aattona ohjelmassa on gaalaillallinen, joka kuuluu uudenvuoden matkojen hintaan. Illallisella ateriaan kuuluvat myös ajankohtaan sopivat juhla- ja ruokajuomat.
Vapaapäivinä voit tutustua omatoimisesti upeaan Granadaan ja Alhambran palatsiin tai vierailla Almerimarin kaupungissa. Oman värinsä lomaan tuo monimuotoinen luonto, lähiseutu on esimerkiksi flamingojen suojelualuetta.
Lennot: Finnair
Hotelli: AR Golf Almerimar
Ruokailut: Puolihoito (aamiaiset sekä illalliset)
Golf: 5 ennakkoon varattua kierrosta hotellin omalla 27-reikäisellä kentällä, unlimited golf samoina päivinä
Lähtöpäivät: 20.12.2026
Hinta: 1750 €
Kahden hengen huone yhdelle +350 € / viikko
Lennot: Finnair
Hotelli: AR Golf Almerimar
Ruokailut: Puolihoito (aamiaiset sekä illalliset)
Golf: 10 ennakkoon varattua kierrosta hotellin omalla 27-reikäisellä kentällä, unlimited golf samoina päivinä
Lähtöpäivä: 20.12.2026
Hinta: 3120 € (sisältää uudenvuoden gaalaillallisen)
Kahden hengen huone yhdelle +700 € / 2 viikkoa
Lennot: Finnair
Hotelli: AR Golf Almerimar
Ruokailut: Puolihoito (aamiaiset sekä illalliset)
Golf: 5 ennakkoon varattua kierrosta hotellin omalla 27-reikäisellä kentällä, unlimited golf samoina päivinä
Lähtöpäivät: 27.12.2026
Hinta: 1920 € (sisältää uudenvuoden gaalaillallisen)
Kahden hengen huone yhdelle +350 € / viikko
Lisätietoja: Hotelli Golf Almerimar sijaitsee golfkentän välittömässä läheisyydessä. Hotellista on vain muutaman minuutin kävelymatka Almerimarin vilkkaalle Marinan alueelle josta löytyy useita ravintoloita ja kauppoja. Hotellin yleiset tilat on raikkaat ja valoisat. Hotellin kaikki 113 huonetta on sisustettu moderniin tyyliin ja niissä on parveke tai terassi. Pihalla on uima-allas ja auringonottotilat. Hotellin kattoterassilla on toinen uima-allas. Golf Almerimarissa on myös kaunis wellness-alue, jossa on poreallas, sauna, turkkilainen sauna, kuntosali, hierontaa ja erilaisia hoitoja (lisämaksullisia). Golflomailu on helppoa sillä klubitalo on hotellin sisäpihalla. Golfbägit voi jättää säilytykseen klubitalolle.
Perushintaan sisältyy: Majoitus kahden hengen huoneessa, jossa on suihku, kylpy, wc ja parveke. Puolihoito.
Lisämaksusta: 1) Huone yhdelle 2) Huone allas- tai puutarhanäkymällä
Lisätietoja hotellista: AR Golf Almerimar
Golfvetäjäsi jakaa päivittäin peliryhmät ja starttiajat. Seuraavan päivän starttiaikasi saat tietää vetäjältä aina edellisenä iltana. Pelimatkoilla peliseura muuttuu päivittäin; toki toiveet pelikavereista otetaan huomioon. Alta löydät alustavan viikko-ohjelman, joista näet tiedot pelattavista kentistä sekä ryhmän ensimmäiset starttiajat.
Suomen kansalainen tarvitsee Espanjaan matkustusasiakirjaksi passin tai henkilökortin. Myös lapsella tulee olla oma passi. Muiden maiden kansalaisten viisumin tarve tulee tarkistaa Espanjan suurlähetystöstä.
Espanjaan lennetään Finnairin suorilla lennoilla.
Lähtöselvitys lennolle tehdään lähtöselvitysautomaatilla lentokentällä. Lähtöselvitystä varten tarvitset varaustunnuksen, jonka tulemme lähettämään sinulle 3-7 vrk ennen lähtöä sähköpostiisi. Paluulennon lähtöselvitys tapahtuu kohdemaan lentokentällä lähtöselvitystiskeillä.
Finnairin lennoilla matkustajalla saa olla maksutta yksi ruumassa kuljetettava matkalaukku. Yksi matkalaukku saa painaa enintään 23 kg. Matkustamoon saa ottaa käsimatkatavaran, jonka maksimikoko on 56 x 45 x 25 cm ja enimmäispaino 8 kg.
Golfbägi on Finnairilla nykyään aina erikoismatkatavara, joka on ostettava erikseen. Laukkua ei voi enää vaihtaa veloituksetta golfbägiin. Golfbägin hinta etukäteen OnGolfilta ostettuna on 65 € meno-paluu (max 23 kg).
Lisätietoja matkatavaroista Finnairin sivuilta
Tapaaminen on kohdemaan lentokentällä matkatavaroiden noudon jälkeen tuloaulassa. Paikallisoppaamme tai matkanvetäjäsi on sinua vastassa OnGolf-kyltin kanssa. Mikäli matkanvetäjä lentää kohteeseen samalla lennolla kanssasi, tulee hän paikalle heti saatuaan omat matkatavaransa. Matkanvetäjä ohjaa sinut bussille, jolla jatketaan hotellille.
Matkasi hintaan kuuluu lentokenttäkuljetus. Malagan lentokentältä Almerimariin on matkaa noin 190 km ja matka kestää noin 2 t.
Espanjan valuutta on euro.
220-230 V ja eurooppalainen pistoke. Adapteria ei tarvita.
Varmistathan, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus. Matkavakuutuksella turvaat sen, että saat parhaan mahdollisen hoidon sairastuessasi ja turvaat matkatavarasi varkauden, rikkoutumisen tai katoamisen varalta. Riittävä matkavakuutus sisältää myös peruutusturvan, mikäli joudut peruuttamaan matkan ennen matkalle lähtöä.
Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla, pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Jätä arvokorut kotiin. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista.
Noudatamme Ulkoministeriön matkustussuosituksia. www.formin.fi
Tämä matka on tarkoitettu Suomen Golfseniorit-yhdistyksen jäsenille ja ainakin yhden matkaseurueesta tulee olla jäsen.
Onko matka jo täynnä? Ole meihin yhteydessä info@ongolf.fi ja tarkistamme onko lähdölle mahdollista saada lisäpaikkoja.
Ennakkomaksu 300 €/hlö erääntyy 7 vuorokautta varauksesta. Loppumaksu erääntyy 45 vuorokautta ennen lähtöä.
Tarkistathan, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus, joka sisältää peruutusturvan.
OnGolfin matkoihin sovelletaan erityisehtoja. Tutustu OnGolfin lisä- ja erityisehtoihin sekä yleisiin matkapakettiehtoihin.