OnGolf Pelimatkavetäjä

Juhani ”Juspe” Kurronen

Aloitin golfin opettelun vuonna 1988 Porvoon Virvikissä. Sittemmin on kierroksia kertynyt runsaat sata lähes joka vuosi. Taidossa edistymisen olen huomannut lähinnä vain siinä, että bogin tekeminen on tullut helpommaksi. Tasoitukseni on sahannut viimeiset 20 vuotta 8-10 välillä. Golf harrastuksena on tuonut elämääni valtavasti sisältöä, ystäviä, muistoja, ja mikä tärkeintä – hyvää liikuntaa.

Golf on aina kuulunut myös perheen lomanviettoon. Mieleenjäävimpiä kohteita ovat olleet Vietnam, Florida, Thaimaa, Etelä-Afrikka ja tietysti Skotlanti. Kaikenlaista on sattunut. Noloin tilanne sattui joskus Kanarialla. Väärän mailanvalinnan seurauksena palloni päätyi ruokailijoita täynnä olleen terassin katolle. Kolina oli melkoinen ja vähän arvelutti mennä katsomaan, mitä oli tullut tehtyä. Brittiseurue jatkoi rauhallisesti ruokailuaan, enkä edes sen kummempia sutkauksia saanut osakseni. Kun viime kesänä pelasin samaa väylää löin välilyönnin. Tuuriakin on väliin ollut. Holareita on sattunut kohdalleni viisi.

Vuoden pelasin Keimolassa ja vuodesta 1992 kotiseurani on ollut Sarfvik. Vuorollani olen hoitanut seurassani eri vastuutehtäviä, vetänyt kilpailutoimikuntaa ja toiminut seuratuomarina. Kapteenina olen toiminut vuosina 2003-06 ja uudestaan vuoden 2021 alusta. Mielestäni seuratoiminta ja siihen liittyvä yhteisöllisyys on myös yksi golfin hienoista puolista.

Lopuksi pelimatkalla saatu ohje:

Mitä nopeammin katsoo pallon perään, sitä vähemmän on nähtävää!

Juspen vetämät matkat