OnGolf Pelimatkavetäjä

Jyrki Tulppala

Olen ollut innokas golfaaja jo vuodesta 1986. Jäin lajiin koukkuun heti ensimmäisellä kerralla, niin kuin useimmat. Golfissa minua viehättää sen sosiaalinen puoli sekä kenttien erilaisuus ja luonnon kauneus ja erilaisuus keväällä, kesällä ja syksyllä – kilpailuviettiäni unohtamatta.

Nyt olen ollut jo useamman vuoden jäsen Linna Golfissa. Olen aina pitänyt haasteellisista kentistä ja tämä nykyinenkin kotikenttäni edustaa sitä parhaimmillaan. Olen kentälläni osallistunut vapaaehtoisena isojen turnausten läpivientiin (niin forecaddiena, kuin tulospalveluvastuullisenakin) aina, kun on pyydetty. Tällaiseen toimintaan osallistumista voin lämpimästi suositella kaikille golfareille. Tasoitukseni nykyisin on noin 15.

Olen vuosien saatossa matkustellut paljon eri puolilla maailmaa ja pyrkinyt pelaamaan eri kentillä, jos se vain on ollut mahdollista. Siirryttyäni Puolustusvoimista reserviin everstiluutnanttina, olen osallistunut monet kerrat ohjatuille pelimatkoille. Ohjatuissa matkoissa minua on viehättänyt niiden helppous ja uusien mukavien ihmisten tapaaminen. Näistä syistä hakeuduin OnGolfin tiimiin mukaan pelimatkojen vetäjäksi.

Tervetuloa mukaan OnGolfin matkoille!

Jyrkin vetämät matkat